Hyvinvointialueiden tilanteesta ja tulevaisuudesta on puhuttu, mutta onko todella ymmärretty millainen ongelma meillä, on käsissä ja miten ongelma tulisi ratkaista? Hyvinvointialueiden rahoitus on tässä ytimessä, mutta paljon on kyse muustakin.Valtakunnallisesti tilanne on todella haastava. Toimipisteitä suljetaan eri puolilla maata. Taloutta sopeutetaan ja palveluja supistetaan. Henkilöstöä...

Kansanedustaja Ville Skinnari esittää lakimuutosta, joka mahdollistaisi verovähennyksen urheiluun ja liikuntaan kohdistuvaan lahjoitukseen.VUODEN 2023 valtion talousarviossa liikuntaan ja urheiluun oli varattu noin 154 miljoonaa euroa. Summasta leijonanosa, yli 115 miljoonaa euroa, koostui valtion rahapeliyhtiön Veikkauksen tuotoista.Lähivuosina tähän pottiin on tulossa ammottava, jopa lähes 40 miljoonan euron...

Presidentinvaalien toinen kierros on ovella. Ilmoitin tällä viikolla tukevani Pekka Haavistoa Suomen seuraavaksi presidentiksi. Hän on tuo jatkuvuutta presidentti Niinistön linjalle, koska on ollut itse sitä tekemässä ja luomassa ulkoministerinä. Teimme tiiviisti yhteistyötä 4 vuotta ulkoministeriössä ja TP-UTVA:ssa sekä tietenkin eri puolilla maailmaa. Yhteistyön toimiminen...

Presidenttivaalit ovat nyt kuumimmillaan – vai ovatko? Julkisuudessa sanotaan mediankin toimesta, että ehdokkaiden väliltä on vaikea löytää merkittäviä eroja presidentin toimivaltaan liittyvissä asioissa eli ulko – ja turvallisuuspolitiikassa. Tätä keskustelua on ollut mielenkiintoista seurata, koska tunnen kaikki ehdokkaat hyvin.Pekka Haaviston kanssa tein neljä vuotta päivittäin...

Hallitusohjelmansa mukaisesti Petteri Orpon (kok.) oikeistohallitus on myymässä valtion omaisuutta ja niin on Lahtikin. Onko nyt oikea aika myydä hyvin tuottavaa omaisuutta?Arvostukset ovat alhaalla. Tämä koskee myös Lahti Energiaa. Eikö meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin myydä Lahti Energia? Eivätkö Carunan jäljet pelota? Lahti Energian arvostus on...

Presidentti Martti Ahtisaaren poismeno koskettaa monelle tavalla ja juuri tässä ajassa. Rauhan rakentaja, diplomaatti isolla D:llä ja vielä suomalainen on poissa juuri silloin, kun hänenlaisiaan tarvittaisiin enemmän kuin koskaan maailmassa.Hänen Nobel-puheensa jää maailman historiaan eikä sitä parane lähteä edes kääntämään suomeksi, mutta pääviesti on selvä:...

Alkuviikolla vierailin Oslossa ja tapasin Norjan kollegoita. Norjassa talous on vahva, mutta kuntavaaleissa oikeisto voitti selvästi. Korkea hintataso vaikutti paljon, koska eivät kaikki Norjassa rikkaita ole. Vierailin myös Utoyan saarella missä 12 vuotta sitten murhattiin 69 nuorta norjalaista. Hirveys ei unohdu koskaan, mutta juuri siksi...

Kansanedustaja Ville Skinnarin mukaan hallituksen kaupunkipolitiikan linjaukset eriarvoistavat ja pirstaloivat Suomen tilanteessa, jossa Suomen kasvu on tyrehtynyt ja kaikki mahdollinen tulisi tehdä Suomen sisäisen yhteistyön, uusien investointien ja työllisyyden eteen.Skinnarin mukaan Orpon hallitus aivan oikein tunnistaa ja tunnustaa kaupunkipolitiikan merkityksen ja on huomioinut sinänsä tärkeät...

Kesää on toivottavasti vielä jäljellä, vaikka sateisen heinäkuun tunnelmat eivät aina olleet niin aurinkoisia. Kesäkuun lopun Suomi Areenan jälkeen pidin ensimmäisen kunnon loman vuosiin. Ohjelmassa oli mm. Nivalan matka perheen kanssa anoppilaan, lasten kanssa pikaretki Tukholmaan sekä mökillä oloa Päijänteellä Padasjoella. Päijänteen sää oli yllättävän...

Toimitusministeristön kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarin (sd.) mukaan Suomen työmarkkinamalli on ollut jo pitkään pahasti rikki. Hän sanoi, että sotien jälkeen puolueiden ja työmarkkinajärjestöjen kesken rakennettu luottamusyhteiskunta on menetetty.Skinnari keskusteli työmarkkinatilanteesta Suomen Yrittäjien paneelissa tiistaina yhdessä toimitusministeristön valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) kanssa.– En usko, että kukaan on tilanteeseen tyytyväinen. Minusta...